tiistai 13. marraskuuta 2012

12.11.2012 - Postin tuomaa

Mie oon niin huono ottamaan mitään vastaan. Minusta on ihan outoa, että minua ihanat ihmiset muistavat milloin milläkin ihanalla jutulla. Varsinkin, kun itsellä ei aika ja voimat riitä. Ideoita olisi, mutta ei ole aikaa toteuttaa..

Itse asiaa. Sain ilmoituksen jo, että minulle olisi paketti tulossa. Kiitos Pimahlalle aivan huikeasta paketista. Osa tikkareista jo syöty.


 Tämä silkkilanka vaikuttaa ihanan pehmeältä. Mihin tämä riittäisi?
 
 Noista ylärivin sukkalangoista olisi tarkoitus sukat tehdä ;). Mukava kokeilla lankaa, mitä en ole aikaisemmin kokeillutkaan.

Tämä vihreä lanka on myös aika veikeää. Mukavan tuntuista neulottavaa. Olen aloittanut neulomaan kauluria. Tiedä tuota, että oliko minkälainen valinta siihen, mutta esikoisen talvipukuun olisi käypä väri.

Kiitos, Kiitos, Kiitos!
 
Lankavarastoni siis kasvoi muutamalla kerällä ;). Isäntä sunnuntaina raikkosi meidän kaatopaikka-makuuhuoneemme, jossa on nyt jonkinlainen järjestys.. Lanka- ja kangaslaatikot jopa niin, että on helpompi ottaa, kun inspiraatio iskee..
Tosin, pitäisi pikku hiljaa joulukortitkin ruveta tekemään.

-----------------------------------------------

Toinen lähetys tuli jo päivän postin mukana. Tilasin koristeelliset kakut -sarjan lehdet. Miksen jo aikaisemmin tilannut. Eilen tuli osat 1-6, mitkä sisälsi, vaikka mitä. Ja nii-in paljon sain uusia ideoita. Ja ohjeet tulivat tarpeeseen. Nyt, kun olisi aineksia kaikkea tekemään, niin vielä parempi, mutta odotella, jos joskus voittaisi lotossa :D.






 

---------------------------------------------------
 

torstai 8. marraskuuta 2012

Suklaamuffinssit


Suklaamuffinssit


2 kananmunaa
1dl sokeria
1 dl maitoa
80 g voita sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0.5 dl tummaa kaakaota
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Koristelu
Mansikkatomusokeria
suklaapaloja

1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja pehmeä rasva. Lisää lopuksi maito ja rouhittu suklaa.
3. Sekoita tasaiseksi. Jos omistat muffinssivuoan, laita paperiset muffinssivuoat sen sisään. Muffinssit voidaan paistaa pelkissä paperivuoissakin tai voidellussa muffinssivuoassa.
4. Täytä vuoat 2/3 vuokien tilavuudesta.
5. Paista +200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia
6. Koristele jäähtyneet muffinssit mansikkatomusokerilla ja suklaapaloilla!

-----------------------

Tällaisia tänään iltapalaksi. Meillä siis iltapalat on aika usein näin 'terveellisiä' ;).
Mie koristelin mansikkatomusokerilla ja suklaaströsseleillä, koska suklaalevystä loput meni parempiin suihin eli ei ennättänyt muffinssien päälle enää.

Nämäkin olivat hyviä! Isännän pyynnöstä kahvin kanssa muffinsseja iltapalaksi :). Tytöt tykkäsivät myös.
Kiitos SLY:lleni ohjeesta!


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Pekoni-juustomuffinit

Pekoni-juustomuffinit


 2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
0.5 dl öljyä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta
½ pkt Amerikan pekonia
ripaus suolaa ja pippurirouhetta

Leikkaa pekonit pienemmiksi paloiksi ja paista pannulla puoli rapeiksi. Sekoita munat ja kerma, lisää kuivat aineet tasaiseksi taikinaksi. Mausta, lisää juustoraaste ja puoli rapeiksi paistetut pekonin palaset.
Sekoita taikina hyvin ja annostele muffinssivuokiin.
Paista uunin keskitasolla 175-200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Tai kunnes muffinit ovat kauniin värisiä.

----------------

Iltapalaksi tein näitä muffinsseja. Ennakkoluuloja oli, koska en tykkää pekonista. Tai aikaisemmin, kun on ollut pekonia tarjolla, niin ei ole maistunut. Nämä olivat yllättävän hyviä. Odotukset ylittyivät siis. Syötiin, kun olivat vielä lämpimiä ja ajateltiin, että olisivatkohan olleet vielä parempia, kun olisimme antaneet jäähtyä kokonaan. Pekonia olisi saanut myös olla enemmän. Laitoin 60g.

Ainoa, että öljyä minä en laittanut mihinkään.. Eli olisiko se tullut tuohon taikinaan XD. Mutta parempaa taisi olla. Olisi saanut olla enemmänkin.

Hyviä suolaisia tarjottavia!

Kiitos sly-parilleni ohjeesta.

Vaihtarit ovat kivoja!

Mie olen iloinen, että osuin oikeaan aikaan kommentoimaan meken blogia. Meken blogi on nimeltään meketys.

Mie ihailen hänen tekemiään korujaa, mitkä ovat aivan ihania. Itse, kun en osaa koruja tehdä. Joten kysyin olisiko mahdollista vaihtokauppoihin: Minä tekisin villasukat ja saisin kauniin avainkorun.

Tänään postin mukana oli tullut rasia, mikä sisälsi ihania juttuja. Siis wow! Ei näitä kaulasta halua ottaa pois ollenkaan.








Kunpa osaisin valokuvata, niin kuvat olisivat parempia. Luonnossa nämä korut ovat paljon, paljon paremman näköisiä.

Kiitos Meke sinulle! <3

Ja sain myös kauniin joulukortin!

-----------------

Vaihtona Mekelle tein Olga-sukat.


OLGA-sukat
Ohje: Täältä
Lanka: Novita 7-veljestä
Kulutus: -97 g
Puikot: 3.5 mm

Nämä ovat ensimmäiset Olga-sukkani. Toisetkin olen jo tehnyt, mutta niistä kuvaa myöhemmin. Sukat on helppo ja nopea tehdä! Juuri sopivat minun aivoille!

lauantai 27. lokakuuta 2012

SLY 20 - Porkkana

Niin vähän tulee enää blogia päiviteltyä, että kaikki jää.. Eilen piti tämä jo postata, mutta ei vain kerkeä.
Taitaa siis blogin pitäminen loppua. Nyt vain nämä SLY- ja SNY -jutut päivittelen ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo. FB-tilinkin sulkisin, mutta sitä minä en vielä pysty tekemään. Siellä, kun on mahdollista ymmärtää asiat väärin.. ja loppu tulos on mikä on.. 
 
------------------------------------------

Tällaisen ihanan tarjoiluasetelman sain hakea torstaina postista.
Tämän on lahjoittanut Piironki.
SLY20-kierroksen yksi porkkanayllätyksistä.

Nyt minä saan keksit yms. hyvin esille :). Ainoa, että tuossa alimmalla tasolla oli lohkeama, joka leviää.. Tällä hetkellä ei ainakaan käyttöä ole haitannut.
 
Lämmin kiitos!
 
 
 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

SLY 21 -kierros on lähtenyt käyntiin

Tänään sain postia. Tuli mm. Maku-lehden joulunumero. Sitten syliin tipahti myös kortti.

Kortissa on kyllä huippu teksti: "Tie terveyteen on syödä tasapainoisesti... ... yhtä paljon kermaa kuin kakkua!"

Itseni olisi hyvä ajatella omaa painoa ja painonpudotus ei olisi pahitteeksi, mutta en mä vain tiedä. Kerran paino pysyy samassa lukemassa, niin mitä sitä suotta, kun en oo lihonutkaan XD.

Kiitos Sly21-parini kortista!


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

SLY: Lokakuun inventaario

Tällä kertaa ajattelin inventoida vuoat, joita ei hirveästi ole, mutta kyllä näillä jotain aikaiseksi saa.
Irtopohjavuoista en tykkää yhtään. Johtunee ehkä siitä, kun on edullisimmasta päästä, kun joskus aikoinani ne hankin.
Tarkoitus olisi joskus hankkia silikoniset kuivakakkuvuoat ja säädettävät neliö- ja ympyrävuoat. Sitten, kun on sellaiseen mahdollisuus.

Muffinssipeltikin löytyy :).

Tämä vuoka on sly-kierrokselta saatu vuoka. Marilee lähetti.
Nyt varmaan Marilee miettii, että ei lähettämä vuoka tältä näyttänyt. Ei näyttänyt, mutta sen vuoan kanssa kävi niin, että jouduin olemaan valmistajaan yhteydessä, koska ensimmäisen pesun jälkeen vuokaan ilmestyi ruostetahroja. Siltä ne ainakin näyttivät. Pesin käsin, minkä jälkeen kuivasin.
Siinä oli ihana englannin kielen taitoja käyttää, mutta hyvin ne taisivat sen ymmärtää. Uusi vuoka tuli muutamassa päivässä kotiovelle asti. Uusi vuoka on vielä keraaminen pinnaltaan :). (Halkaisija 26 cm)
Tätä vuokaa en vain valitettavasti ole vielä ennättänyt kokeilemaan.

Lisäksi on iloleipurien 28 cm halkaisijaltaan oleva vuoka.

Viimeisin hankinta on tämä jalkapallovuoka. Varta vasten nami-hiiren järjestämää kakkukisaa piti hankkia, että sain vesimelonikakun tehtyä :D.