torstai 16. helmikuuta 2012

Minä tein sen..

Nimittäin elämäni ensimmäisen takin!

Jokin aikaa sitten kävimme Kuopiossa ja tottakai silloin pitää pyörähtää myös Eurokankaassa. Sieltä sitten palalaarista löytyi ihana ampiaiskangas, vai mitä nuo nyt ovatkaan. Ensimmäisenä oli, että joskus yritän edes tehdä takin.

Minulle ehdoteltiin facebookin ompeluelämää -ryhmässä Ottobre Design -lehden Tinttiina-kaavaa. Joo, no mallihan on ihan kivan näköinen, mutta siinähän on käytetty tekoturkiksia. Ensimmäiset omat ongelmathan tuli, että mitäs kaikkea minun pitää sitten lisätä ja minne. Seuraavana, kun kyseinen malli on vuoritettu puoliksi ja itse halusin kokonaan vuoritetun. Siinähän on jo minunlaiselle ompelijalle ihan kunnolla mietintämyssyä.

Sitten rupesin selaamaan netistä löytyviä takkiohjeita. Itse käytin Tosimummon takkiohjetta. Toinen hyvä takkiohje löytyy Tikbumsan blogista.






Helpoin vaihe oli koota päällys- ja vuorikankaat, mutta sitten oikeastaan oli koko ajan, että mitähän tästä tulee.. Vetoketju olisi onnistunut täydellisesti, jos en lopussa olisi tyhmää virhettä tehnyt, mutta sen huomasi vasta sitten, kun kiinnitti hupun paikoilleen. 

Mutta olen siinä mielessä tyytyväinen, koska on ensimmäinen takki, jonka olen tehnyt. Isäntä vain tuosta väristä on sanonut, että kun sen on sininen.. Mutta kuinka moni poika pukisi takin ylleen?

Vuorena on vanha fleecehuopa. Koko 116 cm ja ohje löytyy siis Ottobre Design -lehdestä 6/2011. Malli Tinttiina.

-----------------------

Ja lukija-arvonnasta sen verran, että lukijaksi pitää olla rekisteröitynyt johonkin, tai jotenkin todistaa, että tosiaan lukee blogiani :).

---------------------------

17 kommenttia:

  1. OI kun ihana! Ja kyllä miustakin tää käy enemmän tytöille.. :)

    VastaaPoista
  2. Sano sille isännälle, että ei enää ole mitään tyttöjen ja poikien värejä. Itsekin olen tykännyt aina eniten sinisestä!

    Ja hienohan tuosta tuli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin mie sanoinkin ja sanoihan tuo, että käy hyvin Emmalle. En vain tiedä, että mikä ihme on se tyttö/poika -asettelu, kun itse pidän myös sinisestä :). Nyt yrittänyt hieman muistakin väreistä pitää. Tosin pukeutumisessa musta on nro 1.

      Poista
  3. Kaunis takki! Niin ja ehdottomasti " tyttöjen kangasta", sitä paitsi mikä on tyttöjen ja poikien väri:) Meillä poika piti pienenä (ja vieläkin) punaisesta ja tyttö sinisestä.

    VastaaPoista
  4. Kyllähän tuo on ehdottomasti tyttöjen kangasta! Vaikka, minun poikani lempiväri pikkuisena oli oranssi. Ja hyvin sopi oranssi myös pojalle.. Yleensä ompelin esim. paitoihin jotain dinosauruksen yms. kuvia niin paidoista tuli poikamaisempia :)

    Ja toinen asia.. Mistä oot ostanut tai tilannut noita Olkila merkkejä? Musta olis kans kiva jotenkin laittaa "Pimahla" tekemiini vaatteisiin, kun yleensä niitä teen juurikin lahjaksi tai tilauksesta..

    Oikein mukavaa nollakeli päivää Heidi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon tehnyt nuo Olkila merkit itse :)

      Oikein mukavoo Viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Ihana takki! Mutta en pojalle pukisi. Meidän pojat sen sijaan kyllä käyttää sujuvasti keltaista, punaista ja oranssia :)

    Katsopa muuten tämä:
    http://puikotkoukussa.blogspot.com/2012/01/sain-ouskulta-tunnustuksen-jo-viime.html

    Piti poistaa toi eka kommentti, kun kopsasin vahingossa väärän sivun ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana takki!! Mulla se ensimmäinen takki vieläkin odottaa tekijäänsä - kaksi kertaa olen aloittanut mutta jotenkin en ole saanut vietyä asiaa loppuun asti. Ehkäpä tänä keväänä onni suosii rohkeaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vain tekemään loppuun. Itse sain tehtyä myös, vaikka vähän epäilinkin.

      Poista
  7. Wautsi! Ihana takki ja tosi söpönen kangas:)

    VastaaPoista
  8. Hieno on =) Hyvä sä oot kyllä tekeen =)

    VastaaPoista
  9. Toi takki on kyllä ihana! mulla on mietinnässä sama takki, mutta tahtoisin askarrella siihen irrotettavan hupun kun tulisi ihan pihaleikkeihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo olisi kyllä hyvä, jos olisi irrotettava huppu! Itse en vain osaa sellaista askarrella :)

      Poista
  10. Jokainen taitotasonsa mukaan. En minäkään osaa tehdä liian monimutkaisia neuleita.

    VastaaPoista