keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Puolukka-aprikoosi vispipuuro

Puolukka-aprikoosi vispipuuro


1 l vettä
1.5 dl sokeria
1.5 dl mannasuurimoita
4 dl puolukoita
0.5 tl suolaa

Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, marjat, sokeri ja suola. Keitä puuroa noin 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Jäähdytä puuro, ja halutessasi vatkaa puuro kuohkeaksi.

Tarjoa kylmän maidon ja sokerin kanssa.
Jos tahdot sileää vispipuuroa, keitä ensin marjoja vedessä ja siivilöi ennen kuin lisäät loput ainekset.

Vaihtelua vispipuuroon!

Perinteiseen puolukkavispipuuroon saa mukavaa vaihtelua eri marjoilla ja hedelmillä. Vispipuuro on koko perheelle maistuva jälkiruoka tai välipala.

Korvaa puolet puolukat esim. jollain seuraavista:

4 dl (pakaste)mansikoita
4dl (pakaste)vadelmia
4 dl omenasosetta + omenamehua
2 dl mansikoita + 2 dl raparperia
4 dl säilykepersikoita tai mangoa

Jos käytät sokeroitua sosetta tai marjoissa on itsessään sokeria, vähennä puuroon lisättävän sokerin määrää. Soseeksi voi käyttää myös säilykkeitä.
Myös kuivattuja hedelmiä voi käyttää, keitä esimerkiksi aprikoosit veden kanssa ja soseuta tarpeen vaatiessa ennen suurimoiden lisäämistä.
Osan vedestä voi korvata myös mehulla.

------------

Tällaisen ihanan ohjeen sain pariltani viime kuun lähetyksessä sekä pussin kuivattuja aprikooseja.
Meidän puuroon soseutin aprikoosit, joista tuli 2.5 dl sosetta ja puolukoita laitoin 5.5dl. Kaksinkertaisen annoksen tein, vaikka hieman epäilinkin sitä, että miten maistuu. Aikaisemmin olen tehnyt vadelmilla ja silloin jäi minulle syötäväksi O_o . Herkullista puuroa oli! Neideillekin kelpasi, varsinkin esikoiselle, joka olisi syönyt enemmänkin kuin 4 murokuppia.

Uutena oli myös tuo, että jos haluaa sileää puuroa, niin keittää ensin marjoja vedessä ja siivilöi ennen kuin lisää loput ainekset.. 
Mie oon yleensä vatkaamisen jälkeen käynyt puuron vispilän läpi, jolloin tulee myös sileää, mutta noin on paljon helpompaa. Meillä puuro valmistumispäivänä syödään sellaisenaan ja seuraavana päivänä maidon kanssa :).

7 kommenttia:

  1. Vispipuuro on aina maistuva kiva puuro :D

    VastaaPoista
  2. Vispipuuro on kyllä niin hyvää ja sitä ei koskaan tule tehtyä liian usein. Hauskaa että reseptiä voi varioida noinkin helposti. Omaan suuhun se perinteinen puolukka on kuitenkin aina paras :)

    VastaaPoista
  3. Redrose: Niin on :)

    nami-hiiri: :P

    Maria: Meillä tulee liian harvoin tehtyä. Kun itse aikoinaan kävi puolukoita poimimassa ja äiti toi 10 l, niin tuli tehtyä useinkin. Mutta maistuupahan paremmalta, kun tarpeeksi harvoin tehtyä. Ja ihan perinteinen on parasta :). Vaihtelu kuitenkin virkistää.

    VastaaPoista
  4. nami... vispipuuro on aina hyvää, on se sitten tehty mistä vain !!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä. Täytyykin tehdä vaihteeksi tätä...

    VastaaPoista
  6. Vadelmavispipuuroa...Hmm...Enpä tiedä, miltä se maistuisi. Mutta veikkaan, että hyvältä.

    VastaaPoista