maanantai 7. marraskuuta 2011

Olen harjoitellut ompelukoneella & saumurilla

Jotain on täälläkin valmistunut. En ole vain jaksanut blogata, kun ei viitsi yhtä pipoa kerrallaan blogata. Kolme pipoa on tullut ommeltua. Milkalle yksi ja kaksi muuta meni lahjaksi. Ja esikoisen luokkakaveri oli sanonut, että hän haluaa myös, mutta minulta loppui ruskea pilvivelour, jonka ostin facebookin ryhmästä Kangashamsterit. Tai onhan sitä vielä jonkin verran jäljellä, mutta ei taida riittää pipoon.

 Esikoisen kaverille lahjaksi

 Taisi vain ehkä hieman liikaa tulla korkeutta

 Milkan uusi pipo

Tämä pipo lähti serkun tyttärelle 3-vuotis lahjaksi

Pipoissa vuorena on microfleece. Pipot on kieltämättä nopea ommella, kun vain jaksaa kaavat leikata.

Kangas, josta tein pyykkipoikapussin, niin siitä olen halunnut ommella jotain tytöille, mutta mitä. Viime viikolla otin niskasta kiinni: Piirsin kaavat kertakäyttölakanalle, leikkasin kaavat ja rupesin ompelemaan. Valmistui kaksi vuoritettua liivihametta/-mekkoa koossa 110 cm. Vuorena käytin vanhaa lakanaa. Eli kierrätystäkin tuli harjoitettua.

Pallokangas oli sen näköistä, että tarvitsi jotain ns. rauhoittajaa. Ajattelin, että entäpä, jos yrittäisin ommella satiininauhat johonkin kohtaan mekkoa ja yrittää saada kohdistettua ne edes joten kuten. Kysyin neuvoa facebookin ompeluelämää ja sain ohjeen ja itseni mielestä sain kohdistettua tosi hyvin. Mitä nyt satiininauha olisi saanut olla laadukkaampaa kuin tiimarista ostettu satiininauha, mutta kun muuta ei ollut käsillä, niin jostainhan se piti ommella.





Liivihame/-mekko
Koko: 110 cm
Ohje: Tosimummo - Vuoritettu mekko olkanapeilla
Kaavat: SK 5/2009

Emmalle mekko on juuri sopiva, ehkä jopa vähän pienikin, mutta Emma sanoi lauantaina heti, kun sain valmiiksi, että hän haluaa sen päälle mökille. Tarkoitus oli, että Suvi-Tuulille, mutta hän taas sanoi, että ei halua pitää.. Mutta, kun sunnuntaina valmistui Milkan mekko, niin Suvi-Tuuli sanoi: "Haluan minäkin!" Ei minulla kangasta enää niin paljoa ole.

En ruvennut edes yrittämään tehdä napinläpiä, vaan suoraan laitoin kam-nepit. Olen todella tyytyväinen mekkoihin. Varsinkin, kun tiedän, etten ole ommellut.

Tarkoituksena on ollut ommella myös rukkasia, mutta en mä ole osannut kaavoja piirtää.

Emman villasukat eivät ole edistynyt oikeastaan yhtään, koska kantalapun jälkeen kuvioneule ei jotenkin mene minun järkeen.. Mutta olen aloittanut tekemään virkkaamalla sukkia, jotka ovat kohta valmiit. Tarkoitus oli siskolle joululahjaksi, mutta kun ei sukka jousta, niin sukat taitaa jäädä itselle (tosin ei itselläkään mahdu sukkia alle), joten jos löytyy siro jalkaista, niin voi ilmoittautua :).

Hinni oli viikonlopun perjantaista sunnuntaihin mummolassa yökylässä, kun kummitäti kysyi, että saako tulla. Mikäpäs siinä. Kyllä minulle passaa :). Mutta kyllä auttoi kummasti. Tuli todellakin tarpeeseen, koska huomasi jo perjantai-iltana sen, että kuinka paljon tosiaan joutuu Hinnin perässä juoksemaan, kun ei voi hetkeksikään silmistään päästää. Sai siivotakin rauhassa ja sunnuntaina, kun kävi hakemassa kotiin, niin oli virtaa ja voimaa enemmän, kun oli levännyt olo. Kiitos rakkaalle pikkusiskolle!

Lauantaina, pyhäinpäivänä käytiin haudoilla. Haudoille vietiin itse tekemäni havukranssit. Ne tein ensimmäistä kertaa ja niihin olen myös tyytyväinen.



3.11.2011 meidän kissaveljekset täyttivät 1 vuotta! 
Niin se aika vain menee. Vielä kaksi vuotta ja ovat täysikasvuisia.


 Jummi (ruskea mitted)

 Jammi (sininen colourpoint)





Oikein Iloista & Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Milka-


3 kommenttia:

  1. Hauskoja pipoja,ja ihana mekko! Onnea myös kissapojille! :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja ompeluksia olet tehnyt. Onnea kissoille! Myös havukranssit ovat kivan näköisiä.

    VastaaPoista