Näytetään tekstit, joissa on tunniste Patalappuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Patalappuja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lisää patalappuja..

.. Ja tällä kertaa ihan itselle.


2 kpl
Kulutus yhteensä: -80 g

Rakas laittoi keittiöön oman paikan, kun sanoin, että haluaisin nämä näkösälle enkä roskiksen oven taakse piiloon :). Helppoja kuin mikä. Päättelemisessähän menee eniten aikaa, joten helpompaa olisi tehdä värikkäästä langasta tai sitten ihan vain yksivärisellä langalla.

torstai 13. lokakuuta 2011

Patalappuja

Eilen sain vihdoin ja viimein pääteltyä patalappujen langanpäät, joten sain patalaput eteenpäin. Eihän niiden teossa mennyt kuin pari päivää, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa, kun on ollut muuta tekemistä.

Patalaput lähtivät eilen Enkulin käsityöt -blogin pitäjälle, koska hän voitti ne minun blogin 5000-kävijän arvonnassa. Patalappujen pitäisi olla tänään mennyt perille. Väreinä käytin punaista ja keltaista, käyttäen inspiraationa kattilaa, jonka löysi kesällä rompepäiviltä. Ja, kun ei ollut väritoiveita, niin jospa tulisivat käyttöön.

Lanka: 7-veljestä
Kulutus: 74 g
Koukku: 3,5 mm