sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Himppu-mummun patalappu -ohjeistusta

Tänä keväänä olen huomannut, että monella on ollut vaikeuksia aloittaa tekemään Himppu-mummun patalappua. Itse, kun viime vuonna aloitin tekemään ensimmäistä patalappua, niin olin luovuttaa, mutta kuitenkin jotenkin (ehkä) ohjeen ymmärsin. Jos en aivan oikein, niin tutulla omalla tyylilläni. Toivottavasti en ketään sotke enemmän näillä kuvilla.

Miettinyt jo pitkään, että pitäisiköhän minun yrittää yksityiskohtaisemmin tehdä ohjeet. Eli muutama kuva enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. 

Himppu-mummun patalapun ohjeen löydät Harmaa Villasukka blogista, täältä.

Himppu-mummun patalappu

Tarvikkeet: Kahta tai useampaa eri väristä villalankaa. Tai raidallista villalankaa.
Virkkuukoukku: nro 3.0 mm tai oman käsialan mukaan

1. Aloitus: Virkkaa 15 kjs ja sulje ne renkaaksi piilosilmukalla. Virkkaa ympyrään 15 ks, 3 kjs (=1p), 3 p.  
2. Virkkaa 3 kjs (=1p), 3 p edellisen pylväsryhmän viimeisen pylvään varteen.
3. 3 kj, käännä työ, ps edellisen pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
4. 3 kjs, 3 p alla olevan pylvään varteen.
5. 3 kjs (=1p), 3 p edellisen pylväsryhmän viimeisen pylvään varteen. Yhdistä piilosilmukalla 1. pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
6. 3kjs (=1p), 3 p oikealla olevan pylvään varteen. Nyt ollaan siis toisessa reunassa.
7. 3 kjs (=1p), käännä työ, piilosilmukka viimeksi virkatun pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
8. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen. Piilosilmukka vasemmalla olevan pylväsryhmän kahden ylimmän pylvään väliin.
9. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen.
Nyt on ensimmäinen kerros valmistunut, joten on aika vaihtaa väriä.

10. 3kjs (=1p), 3 p viimeksi virkatun pylväsryhmän viimeisen pylvään varteen. Piilosilmukka alla olevan pylväsryhmän kahden viimeisen pylvään väliin.
11. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylväsryhmän kahden viimeisen pylvään väliin. Ollaan toisessa reunassa.
12. 3 kjs, käännä työ, piilosilmukka viimeksi virkatun pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
13. 3 kjs (= 1p), 3 p alla olevan pylvään varteen. Piilosilmukka vasemmalla olevan pylväsryhmän kahden ylimmän pylvään väliin.
14. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen.
15. 3 kjs (=1p), 3 p edellisen pylväsryhmän viimeisen pylvään varteen. Piilosilmukka alla olevan pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
16. 3 kjs (=1p), 3 p oikealla olevan pylvään varteen. Piilosilmukka alla olevan pylsväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
17. 3 kjs (=1p), 3 p oikealla olevan pylvään varteen. Nyt olet toisessa reunassa.
18. 3 kjs, käännä työ, piilosilmukka viimeksi virkatun pylväsryhmän kahden ensimmäisen pylvään väliin.
19. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen. Piilosilmukka vasemmalla olevan pylväsryhmän kahden ylimmän pylvään väliin.
20. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen. Piilosilmukka vasemmalla olevan pylväsryhmän kahden ylimmän pylvään väliin.
21. 3 kjs (=1p), 3 p alla olevan pylvään varteen.
 Toinen kerros on nyt valmis.
Seuraavana vuorossa kolmas kerros ja värin vaihto.

Toista kerroksia 2.-21. 
(Käännös tapahtuu siis rivin lopussa aina)

Tee patalapusta niin iso kuin haluat. 
Itse tykkään tehdä viisi (5) kerrosta kummallakin värillä.

Päättele langanpäät.


22 kommenttia:

  1. Täytyypä kokeilla pääsenkö nyt paremmin jyvälle...

    VastaaPoista
  2. Minä olen tämän päivän harjoitellut samaa mallia. Ekasta versiosta tuli kolmio, mutta toisella kertaa onnistuin. Nyt on valmiina jo kolme patalappua.

    VastaaPoista
  3. Voi jee taisin hoksata lapun idean!!!!

    Ei pysy nahoissaan... :D

    VastaaPoista
  4. Kiva kun olet viitsinyt tästä mallista tehdä sellaisen version, että sen saattaa ehkä jopa ymmärtääkin.

    niin ja blogissani on jotain sinulle

    VastaaPoista
  5. Nyt on ensimmäinen onnistunut patalappu valmis! Jippii!!

    VastaaPoista
  6. Aivan upea! Ja kiitoksia selkeästä ohjeesta <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä minunkin täytyy tätä varmasti kokeilla, kun kaikki muutkin! Että onko se niin kinkkinen, minkä käsityksen olen monista blogeista saanut. Tämä ohje ainakin vaikuttaa selkeältä, joten tästä on hyvä lähteä liikenteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vain kokeilemaan. Ei ole vaikeaa, kun hoksaa.

      Poista
  8. Kiitos tästä ohjeistuksesta! Olen kokeillut patalappua tehdä, mutta en tajunnut. Ehkä nämä ohjeet auttavat lisää. :)

    VastaaPoista
  9. Sainpas selvää miten tää tehtiin vaikka muuuuutaman kerran piti purkaa. Tuli komee. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  10. Oi että ihanaa kun lopultakin ymmärsin miten tämä tehdään, kiitos selvästä ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Mukava, että kuvista on ollut apua.

      Poista
  11. Minä en saanut tätä ohjetta selätettyä, vika ei ole ohjeessa vaan ehkä siinä että virkkaan vasurilla. Täytyypä heilutella koukkua hiukan lisää ja palata tähän myöhemmin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Itselle auttoi kyllä nämä kuvat. Mutta vasenkätisille varmaan pitäisi olla peilikuvana.

      Poista
  12. Gracias por compartir el tutorial es muy bueno, lo entendí y ya hice una.

    VastaaPoista