sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä 2012

Meillä ei sen erikoisemmin äitienpäivää tai isäinpäivää juhlita. Mummoille yritän saada jotain aikaiseksi ja sitten käydään pikaisesti kyläilemässä.

Mummoille (4kpl) tein himppumummun patalappua:


Mutta omien tyttärien lahjat. Miten ne ovatkaan kehittyneet vähässä ajassa.

 Kortti Emmalta:
"Kukkaset kauniit niityltä kannan,
kauneimmat niistä äidille annan.
Sinivuokot etsin sulle.
Rakas olet, äiti sinä aina mulle."

 Ihana kortti myös Suvi-Tuulilta.

 Näin taidokkaan pannulapun sain Suvi-Tuulilta. Mikä sorminäppäryys neidillä, että on jaksanut pieniä paloja liimata paikoilleen! Tästä tuli niin oma ekaluokka mieleen, kun itse tein myös äidille samallalailla lahjan. 

Emman kaunis peili tulee koristamaan ompelutilaani :).

Äitienpäiväkakun tein minä itse. Täyte onnistui hyvin, mutta koristelu nyt ei niinkään. Vaahtokarkkimassan sain sly-paketista. Kaupasta olin toisen paketin ostamassa, mutta unohdin, niin eihän se riittänyt sitten reunoille, niin jäi vain päälle. 

---------------------------

Kakkuohje löytyy Juhlaleivonnaiset-kirjasta, Ulla Svensk.

Ruusu äidille kakku

 Pohja:
5 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
 1 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl kermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g appelsiinimarmeladia

Kostutus:
2 dl vedellä laimennettua appelsiinimehua

Kuorrutus:
300-400 g valkoista sokerimassaa

Koristelu:
mustaa sokerimassaa pilkkuihin ja rusettiin
marsipaaniruusu

Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe siivilän läpi varovasti käsin sekoittaen joukkoon. Kaada massa voideltuun ja jauhotettuun halkaisijaltaan 20 cm:n kakkuvuokaan. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta alin pohja. Valmista täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto joukkoon levitä appelsiinimarmeladia ohut kerros kostutetun pohjan päälle ja lisää täytettä. Laita toinen pohja päälle, kostuta se ja kokoa kakku samalla tavalla. Laita ylin pohja kakun päälle ja kostuta se.

Levitä loput kermatäytteestä kakun pinnalle ja reunoille. Kauli sokerimassa pyöreäksi levyksi ja nosta kakun päälle. Älä paina kuorrutetta kakun reunoille, vaan anna sen jäädä roikkumaan. Kauli musta sokerimassa ohueksi ja paina siitä pyöreitä palloja. Valmista nauha kakun reunalle leikkaamalla pitkä kaistale kuorrutteesta. Koristele kakku marsipaaniruusulla.

VINKKI! Saat helposti valmistettua pieniä tasaisen pyöreitä palloja isolla tyllalla. Paina kaulitusta kuorrutteesta paloja tyllan pursotinpäällä.

Kakkupala
Kuten varmaan olette jo huomanneet, että koristelu ei kuulosta samalta kuin alkuperäisessä ohjeessa. Kaapista löytyi vain punaista marsipaania, millä piti pärjätä. Koristeet tein itse ja kukistakin jopa tuli kukkien näköisiä.

Pohjan tein ohjeela, missä kaikkia on saman verran kuin munia eli kuppiohjeella :D. Tämä kakku oli herkullisen makuista. Kakkuja voisin harjoitella koko ajan, mutta kun olisi tarvikkeita. Erilaisia täyteaineksia yms.

Kuva alkuperäisestä kakusta


2 kommenttia:

  1. Lasten rakkauden osoitukset on ihan parasta! Ihania leivonnaisia olet saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä :). Esikoinen hyvä, kun kortin antoi: "En minä ihan osannut sinun kuvaa piirtää :D" Hienosti on piirtänyt, vaikka koskaan ei mun huulikorua muistakaan ja sitten, en minä korviksia pidä.. Usein.

      Poista