tiistai 12. helmikuuta 2013

Laskiaistiistaita

Herkullista laskiaistiitaita kaikille lukijoilleni ja tervetuloa uusille lukijoilleni!
Laskiaissunnuntaina isäntä pyysi tekemään laskiaispullia ja niitähän minä kilttinä tyttönä tein. Puolen litran peruspullataikina ja välissä kermavaahtoa + vadelmahilloa.
Että niistä tuli taivaallisen hyviä!

Tänäänkin tekisi mieli niitä syödä, mutta kävin tänään viisauden hampaanpoistossa, mikä ei mitenkään kivaa ollut. Vaativa hampaanpoisto. Eihän siinä mennytkään kuin noin 50 minuuttia. Epätoivo alkoi iskeä, että eikö sitä saadakaan pois. Maaliskuussa olisi sitten toisen vuoro. Kuulema yläviisurin poisto yleensä on helppo, mutta mikä minulla olisi koskaan helppoa? Onneksi puudutusaineen teho oli hyvä ja kesti koko toimenpiteen ajan, että eihän sitä tuntenut. Ainoastaan vain sen poraamisen kuuli ja ne vetovälineet.. Hrr.. Vasen puoli ihanan turvoksissa ja edelleen vuotaa..
Eikä tuossa vielä kaikki.. Aamuyöllä Suvi-Tuuli kerran oksensi, minkä jälkeen nousi kuume ja Emma kolmatta päivää kuumeessa.. Itsellähän on ollut myös kuumeinen olo, mutta ei kuumetta..
 Milloin sitä olisi terve, kun koko ajan tuntuu siltä, että jokin vaivaa..

-----------------------


 Pullia tuli yhteensä 37, joista 21 riitti kermaa :D.

7 kommenttia:

  1. Herkullisia. Minun pullat jäivät työkiireiltä leipomatta.

    VastaaPoista
  2. Hampaiden poisto on kyllä ilkeä kokemus. Ei se onneksi tunnu kun on puudutukset, mutta ne rutinat kuuluu pään sisällä vaikka kuinka pitäisi sormia korvilla kun ei halua kuulla poran ja muiden laitteinen ääntä... Hyi! Ja kyllä sieltä yleensä seuraa särkyä ja jomotusta sitten. :/
    Minulta on jo kaikki 4 viisaudenhammasta poistettu, ja luulin että ei tarvitse enää joutua hampaanpoistoja kokemaan kunnes sitten vanhemmalla iällä, niin eikös tietysti pari viikkoa sitten mennyt juurihoudettu alavasemman viimeinen hammas rikki, ja sitä korjattaessa paljastui että juurikanavassa uusi tulehdus ja eivät lähde kunnallisella sitä uudelleen juurihoitamaan (no eivät ole sitä hoitaneet sitä kertaakaan kun yksityisellä kävin ja maksoi pitkän pennin tuo hampaan säästäminen...), eli edessä jälleen kirurginen poisto! Siinä vaiheessa teki mieli jo sanoa rumimmat sanat mitä tiedän. Ja kunnallisella ei viimeiseen hampaaseen saa implanttia, ja se pitäisi omasta pussista maksaa yksityisellä ja siihen ei sa Kelasta korvausta, ja puhe on n. tonnin operaatiosta johon ei tule olemaan varmaan ikinä rahaa. Voi helkutti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiiii!! Minun tämä poisto kuulostaisi vielä lastenleikiltä :D. Ensi kuun lopussa olisi toisen viisurin poisto ylhäältä. Alhaalla eivät ole puhjenneet ja toivon, ettei niin tapahdukaan :D.
      Puudutus ei sattunut ollenkaan.. ja inhottavimmalta tosiaan tuntui kuunnella poran ääntä, kun rikkoivat hampaan kruunun kokonaan ja mitkä hohtimet otti käyttöönsä! Ei kuulema sellaisia yleensä tarvita..
      Edelleen vasen puoli on ihan turvoksissa :/. Ja oikein öllö olotila.. Toivon, että huomenna olisi jo parempi olotila..
      Ei kyllä ole edullista hampaiden hoitokaan =/

      Poista
    2. Tiedän kuule tunteen! Mä en muista, miten mun yläviisurit lähti (iskä [alan miehiä kun on] kai poisti ne), mutta alaviisurit poisti ihan kirurgi, mutta tk:ssa. Kyllä se hommansa osas, mutta kyllä tarvi särkylääkettä sit sen jälkeen vähän aikaa. Ja turvotusta oli kieltämättä aika lailla, mutta kyllä se siitä rauhoittui.

      Poista
  3. Mulla on kans ollut flunssan poikasta ja kuumeen tuntua pitkän aikaa. Pitkiä flunssia on liikkeellä. Itsellä tosin tuntuu, että sairastelu johtuu myös homeesta työpaikalla...

    Jospa sulla helpottas olo pian. Kurjaa, kun pitää pitkään tai paljon sairastaa.

    VastaaPoista
  4. Mä en ikinä onnitu pullien teossa :( Taidan vaivata liikaa aina taikinaa. Joten itse tehtyjä laskiaispullia ei meillä ikinä ole...

    VastaaPoista
  5. Enkulin käsityöt: Olivat hyviä :)
    Laura: Toivon, että pian helpottaa, itse ruvennut miettii, että vaivaako täällä edelleen home, kun homevaurioita ollut, kun on peruskorjattu.. Ja tähän päälle emman & suvi-tuulin kuumeilut..

    NelliL: Mulla on pullat yleensä onnistunut :). Harjoittelemallahan sitä oppii ;)

    VastaaPoista