sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tyttärien yhteissynttärit

Tänään meillä vietettiin 7v + 2 v synttärit. Tosin S-T täyttää seitsemän (7) vuotta vasta ensi viikon sunnuntaina.

Täytekakkuna oli söpö perhoskakku

Ohje: Täältä.
Pohja: 8 munaa
Täyte: Kerma + rahka + mangoa
 
Täyte:
5 dl Flora vispiä
sokeria
vaniljasokeria
500 g maitorahkaa
2 pientä purkillista säilykemangoa
8 liivatelehteä
tilkka vettä tai mehua liivatelehtien liuotukseen
 
Aloita laittamalla liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, lisää maitorahka. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla oman makusi mukaan. Lisää joukkoon hienoksi jauhetut säilykemangot. Tarkista maku.
Kuumenna puolisen desiä vettä tai mehua. Liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon, anna jäähtyä hetkinen. Kaada seos ohuena nauhana mango-rahkan joukkoon.
Kaada puolet täytteestä kansilevyn päälle. Nosta keskimmäinen kakkulevy rahkaseoksen päälle ja kostuta levy. Kaada loput rahkasta päälle. Nosta päällimmäiseksi kakun pohjaosa, kostuta. Laita kelmu kakun suojaksi ja nosta kylmään yön yli.
Kumoa kakku. Se irtoaa loistavasti, koska vuoassa on kelmu.
 

Kyllähän tuosta taitaa perhosen tunnistaa. Täyte onnistui, kerrankin. Hyvää kakkua oli, vaikka itse sanonkin. Pursotukset tein lekuen pursottimella, mutta näissä ei hirveän hyvä kapistus ole.

Vieraita kävi ja neidit olivat mielissään.

6 kommenttia: