torstai 31. toukokuuta 2012

Marjaisat kaurakorit


Mie löysin Marian pieni leipomo -blogista ohjeen marjaisiin kaurakoreihin. Olen näitä kerran jo kokeillut, mutta niistä voisi käyttää nimeä "marjaisat kauratyynyt" (naurua). Koska enhän mä mitään vuokien reunoille laittanut vaan ainoastaan pohjalle. Päälle laitoin tuolloin muutaman mustaviinimarjan ja "tyynyjen" päälle sipaisun mansikkahilloa. Kaikki meni parempiin suihin hetkessä! o_O

Piti sitten kokeilla toisen kerran ja tässä lopputulos. Olen melkein tyytyväinen. Ja miksi vain melkein, niin nyt unohdin tuon hillon sipaisun korien pohjalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan kaiken. Enhän minä vielä tiedä, miltä nämä maistuu, koska näitä olisi tarkoitus syödä iltapalaksi, kun tullaan tyttöjen kevätjuhlasta kotiin.

Haluaisin vain löytää kauniimpia alumiinivuokia.

Kaurakorit 16-20kpl
150g voita
½dl sokeria
2½dl kaurahiutaleita
2½dl vehnäjauhoja
3rkl maitoa
1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sulata voi kattilassa.
2. Lisää joukkoon sokeri,kaurahiutaleet ja maito (lisäsin myös jauhot tässä välissä). Sekoita taikinaksi.
3. Voitele metalliset leivosvuoat ja annostele taikina vuokiin.
4. Paista leivospohjia 10-12 minuuttia, kunnes ovat saaneet hiukan väriä. Anna pohjien jäähtyä vuoissaan ja napauta ne sitten irti.
5. Täytä pohjat vaniljakreemillä. Koristele tuoreilla marjoilla.
Vaniljakreemi
1dl kermaa
3dl maitoa
2 munankeltuiaista
2½rkl sokeria
2rkl maizenaa
½ vaniljatanko / 2tl vaniljasokeria
1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita hetkeksi sivuun.
2. Vatkaa paksupohjaisessa kattilassa sekaisin maito, keltuaiset, sokeri ja maizena.
3. Halkaise vaniljatanko pituussuunassa ja raaputa sisältö kattilaan muiden ainesten joukkoon. Lisää kattilaan myös vaniljatanko. Jos käytät vaniljasokeria, älä lisää sitä maitoseokseen vielä. 
4. Lämmitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa varovasti, mutta varo ettei seos pala pohjaan. Seos sakenee 5-10 minuutissa.
5. Nosta pois. Jos käytät vaniljasokeria lisää se nyt.
6. Anna kreemin jäähtyä kunnolla. Sekoita joukkoon kermavaahto.

8 kommenttia:

  1. Tarvitseekin kokeilla jossakin vaiheessa..näyttää sen verran hyville :)

    VastaaPoista
  2. Heippa Heidi! Ihania leivoksia! Mulla on blogin osoite muuttunut, käys kurkkaa :)

    VastaaPoista
  3. Näistähän tuli tosi hienoja! Maistuis kyllä mullekkin.
    Se hillon sipaisu oli minun oma ajatus kun resepti sinällänsä tuntui vähän jotain kaipaavan. Kerro sitten kun olet maistellut että ootko samaa mieltä.

    VastaaPoista
  4. Näistä tuli erittäin hyviä ja herkullisia! Tai, ainakin minä tykkäsin.

    Ehkä jos on ihan hirveästi imelän perään, niin se hillon sipaisu on silloin paikallaan, mutta kun ottaa tuota vaniljakreemiä pohjan kera, niin minusta siitä tulee makua kerrakseen ja marja kruunaa kaiken.

    En tiedä, mutta tästä on tainnut tulla minun suosikkileivonnainen, ja kun seuraavan kerran näitä teen, niin kokeilen myös sen hillon sipaisun ja testaan minkälaista on silloin :).

    Näitä on ollut kiva tehdä, vaikka korien "muotoilussa" aikaa meneekin :D. Mie, kun haluan huolella tehdä.

    VastaaPoista
  5. Totta, korien taiteilu vie aikaa, mutta jotenkin sen on mukavaa touhua, pientä näperrystä.

    Hmmm.. olsikohan sitten olleet ne minun käyttämät pensasmustikat liian "miedon" makuisia. Minäkin aion näitä tehdä uudelleen.

    VastaaPoista
  6. Kannattaa tehdä uudelleen :). Näistä tuli kyllä mun suosikkeja, vaikka en mitenkään tykkää pienestä näpertelystä. Ja makujahan on monenlaisia, jotkut tykkää toisesta ja jotkut ei.

    Mutta minusta oli näinkin hyviä, mutta aion tosiaan jossain vaiheessa kokeilla hillon kanssa :D.

    Voiko muuten näitä pohjia pakastaa? Ajattelin, jos pakastaisi kunnon satsin valmiiksi, niin sitten ei tarvitsisi kuin täyttää.

    VastaaPoista
  7. Minä testasin näitä -ja joo, ei tullut ihan sellaisia kuin ajattelin...eikä noin kauniita. Johtunee jostain jonka tein erilailla, mutta vaikka oli pohjalla ja reunoilla niin ne kohosivat reunan tasolle... Piti sitten halkaista ja laittaa hilloa väliin sen jälkeen laittaa vuokaan takaisin ja päälle herkut :) Maku hyvä -ulkomuoto... öö epämääräinen ;) Mutta teen kyllä uudelleen kans!

    VastaaPoista