perjantai 27. tammikuuta 2012

Dallaspullia

Minä tykkään eniten Dallaspullista. Se on se täyte, joka vie mennessään. Yleensä tulee kerran viikossa satsi niitä tehtyä. Tässä on tullut pidettyä  muutaman viikon tauko, koska huomasin ennen joulua, että pakkasesta löytyy aika monta pussia dallaspullia ja korvapuusteja o_O. Ajattelin, että on ehkä  parempi syödä ne ensiksi pois ennen kuin rupeaa tekemään lisää. Raparperipiirakkaakin vielä löytyy.

Dallaspullien ohjeen olen löytänyt kotikokki.net:istä. Ja jokainenhan osaa itse tehdä pullataikinan, josta itse pitää.


Taikina:
5dl maitoa (itse teen veteen)
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1,5 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 kananmuna
200 g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Täyte:
100 g margariinia
2 kananmunaa
1 tlk maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 pss Ekströms-vaniljakastikejauhetta
(2 dl pähkinärouhetta/mantelirouhe)

Valmista pullataikina:

Sulata voi.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä ensin puuhaarukalla sekoittaen ja lopuksi käsin vaivaten. Lisää taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.

Anna kohota noin puoli tuntia.

Täyte:

Hiero pehmeä margariini sokereiden kanssa. Lisää muna, rahka ja pähkinärouhe. 
ÄLÄ LISÄÄ vaniljakastikejauhetta vielä! (Muuten täyte jämähtää.) 
Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä ja kaulitse siitä suuri levy. Nyt voit lisätä vaniljakastikejauheen täytteeseen. Levitä täyte tasaisesti levylle ja rullaa. Leikkaa terävällä veitsellä noin 35 pullaksi. Kohota vielä hyvin. Voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria pinnalle. 
Paista 225 asteen lämmössä kauniin vaaleanruskeiksi.


6 kommenttia:

  1. Nam, hyvää pullaa. Minä myös pidän Dallaspullista, olen tehnyt hieman erilaisen täytteen. Pitää kokeilla joskus tuolla täytteellä.

    VastaaPoista
  2. Pääsin jo yhdessä blogissa pullan makuun ja se vain vahvistuu :D Oiskohan meilllä pullaperjantai, pitäis vaan saada itsensä ylös koneelta ja aloittaa siivoamisella :)
    Iloista perjantaita!

    VastaaPoista
  3. Neule-Kirppu: Juu on hyviä :P. Tätä ohjetta en uskalla vaihtaa, kun on hyväksi todettu.

    Hannele: Eikun vain taikina kohoamaan ja sen jälkeen siivousta :). Nämä on ainakin nopeat tehdä. Ei mene kauaa. Ja on suussa sulavaa. Itse tykkään enemmän ilman pähkinöitä.

    VastaaPoista
  4. Dallaspullista minäkin tykkään eniten...nam :)

    VastaaPoista
  5. I can't eat those. The egg factor, you see.

    VastaaPoista