tiistai 25. lokakuuta 2011

Sukkasillaan

Pitkästä aikaa on ollut mukavaa neuloa villasukkia. Toiset tein Joulusukka 2011 -vaihdon parille, joten niistä ei valitettavasti vielä kuvaa, mutta itse olen niihin suht tyytyväinen. Varsinkin, kun edellisistä villasukista on aikaa ja uutena juttuna oli tiimalasikantapää, jonka toivon olevan edes sinnepäin. Lankaa sukkiin kului jopa 111 g.

Toiset sukat tein Suvi-Tuulille. Sukat tein Novita Sukkalehdestä, mallinumero Q. Tosin jätin tennareille tyypilliset narut ja virkatun koristeen pois. Ihan kivan näköiset sukat ilman niitäkin ja Suvi-Tuulin mielestä on ihqut sukat.







Suvi-Tuulin villasukat
Novita Sukkalehti malli Q
Kulutus: 69 g

Vielä, kun oppisi valokuvia ottamaan, mutta kun otan puhelimen kameralla kuvia, tosin eipä tuo kamerakaan taida parempia kuvia ottaa.

Seuraavaksi olen tekemässä Emmalle, kunhan vain katsomassa varastosta löytyykö tarvittavia lankoja. Mie pöllö, kun jätän merkitsemättä, mikä lanka kyseessä.

Hinni on mahdoton termiitti, koko ajan pitää olla perässä, kukaan lapsukaisista oo niin tuholainen ollut kuin Hinni :). Keittiön pöydällä koko ajan jne.. Huh huh.. Ja flunssa uusiutunut, niin vielä mahtavampi olotila kerralla :D

4 kommenttia:

  1. Mä ajattelin siskolle tehä tolla mallilla kans sukat. Tosin ajattelin lisätä ne nauhat, jos löydän sopivat. Sain siis Anopilta sen sukkalehen, kun sille tuli niitä kaksi. :D

    VastaaPoista
  2. Laura: Jos itselle/lahjaksi olisin tehnyt, niin olisin nauhat laittanut ja mietin niitä nytkin, mutta epäilen, etteivät kovinkaan kauaa paikoillaan olisi, vaan saisi koko ajan olla pujottelemassa uudelleen :D

    VastaaPoista