perjantai 26. elokuuta 2011

2. vko takana..

Jaa-has.. En tiedä mitenpäin sitä olisi ja joko kahden viikon jälkeen annan periksi. Näyttää siltä, että minä en edes alle 70 kg tule painamaan. Viikon saldo on -100 g!!!!!

Alkupaino 12.8.2011: 72.9 kg
19.8.2011: 71.4 kg
26.8.2011: 71.3 kg
Eli pudotusprosentti: -0.14%
BMI: 26.84 (lievä lihavuus)

Olen ruvennut syömään aamu- ja iltapalan, lounaan, päivällisen ja välipalan.. Ruokavalioon on tulleet raejuusto, kala, kana, hedelmät, marjat, kaurahiutaleet ja vehnälese.
Liikunta on lisääntynyt. Esimerkiksi tällä viikolla jo liikuntaa: 8,8 h. Viime viikolla 6,5h.
On kunto kasvanut jonkin verran, kun eilen jaksoin Emman (1.luokkalainen) kanssa juosta koululta kotiin. Noh, matka tosin vain 1.1 km.

Ostin itselle uudet lenkkarit, jotka on juoksuun tarkoitettu, juoksemaan opettelijalle. Sekä uuden ulkoilutakin koko S. Vielä napakka, mutta siinä haastetta.

Tänään, kun aloin isännälle marmattaa, että mitä tästä on hyötyä, kun ei painokaan tipu, niin hän sitten, että joka paikasta huomaa, että olet kiinteytynyt joka paikasta. 

Eihän sitä vaakaa tuijotella, mutta kun olisi kiva nähdä, että painokin tippuisi :D

Mutta jatkan vielä ainakin sen viikon ;) Ja katsellaan sitten uudelleen.
Haluaisin kuvan ottaa takki päällä ja laittaa tänne, mutta en osaa itsestäni kuvia ottaa XD

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä vaan,kyllä sä onnistut!

    VastaaPoista
  2. Älä tuijota pelkkää vaa´an lukemaa, mittanauha voi myös kertoa paljon! Vaikkei paino putoaisi, voi senttejä silti kadota, tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Lumppumaakari & Sirpa: Kiitos! <3

    Drucilla: Niinhän se on. En mä tietenkään pelkkää vaakaa katsele, mutta kyllä se hirvittää, kun viikossa lähtee vain 100 g pois.

    Ja mie,ku oon sellainen, että en mä kuitenkaan tässä onnistu.. Ja isäntä ei sitten kannusta yhtää..

    VastaaPoista
  4. Siis kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin: Pienet pudotukset eli rauhllinen tahti on paljon parempi ja varmenpi tie keveyteen!Nyt vain sitkeyttä ja sisua, älä luovuta! Nauttikaa kauniista viikonlopusta koko perhe!

    VastaaPoista
  5. Älähän vielä lannistu, parempi vähän kuin ei ollenkaan. Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  6. älähän Heidi lannistu vielä:)
    kilot on tulleet varmasti pitkän ajan tuloksena, eihän ne voi nopeasti lähteäkkään ;)
    muista juoda runsaasti (väh 2 litraa päivässä)
    siis vettä, se on paras.. että saat kuona-aineet
    liikkeelle.. hiki liikunta , on se mitä tahansa tunti päivässä/3-4 krt viikossa ..
    kyllä tuloksia tulee aivan varmasti..
    kokemusta on - 20 kg ;D
    pikku hiljaa hyvää tulee!!

    VastaaPoista
  7. Joo, kyl miekin tiedän sen, että hitaasti hyvä tulee. Ainahan se vain on, että mä haluan nopeasti saada tuloksia ;)

    Mutta on kiva jo nyt huomata, että kunto on parantunut, että jaksan juosta. Autoa en käytä hirveästi. Kaupungilla käyn kävellen jne.

    Ennen olen tykännyt liikkua, mutta jotenkin se liikunta on vain jäänyt, mutta onneksi se innostus on tullut takaisin!

    Tässä nyt on pieni suunnitelma, että jos kerran viikossa kävisi jumpassa. Koska enempään ei ole aikaa ja tykkään tosiaan enemmän lenkkeillä.

    Jansku: Wow! Mahtava saavutus! Ja vettä tulee juotua kyllä. Siitä ei ole "pula". Ja jos nyt on jo 8.8h liikuttu ;), niin kyllä ainakin tuo 4h tulee viikottain kunnolla täyteen.

    VastaaPoista
  8. Juuri noin, ei liian nopeasti, niin kilot pysyvät poissa. Saat varmaankin tänään voittopakettisi. Minulla kävi järkyttävä mokaus. Pienimmän prinsessan yllätys oli pudonnut pakatessa lattialle, ja löytyi sieltä eilen Mimosan lähdettyä. Lähetätkö osoitteesi uudestaan, niin lähetän kirjekuiressa perästä tulemaan. Kyllä harmittaa.

    VastaaPoista
  9. Noin saat pysyviä tuloksia eli hitaasti vaan painoa putoamaan. Itse olin viime syksynä Jatan Go-Fat-Go haasteessa mukana ja sain siinä putomanaan 8kg 4 viikossa. Olin keväällä sit omaan tahtiin ja vähä ohjeita soveltaen samanlaisella dieetil ja sain tippuu 5kg. Ny taas huomaa, et kesäl ote lipsunu ja painoa tullut 2.5kg takas. Ajattelin taas kokeilla tuota haastedieettiä.
    Tosiaan vettä pitää muista juoda, siten saat ne kuona-aineet pois. JA sit viel, vaik mulla ny tippu tuo paino noin paljon, senttejä lähti sitäkin enemmän. Vyötäröltä esimerkiksi hävis kuukauden aikana 15cm ja lantiolta 10cm. :)
    Tsemppiä vaan sulle, jaksaa jaksaa. :)

    VastaaPoista
  10. enkulin käsityöt: Mailia laitettu.

    Piitsu77: Kiitos paljon! Itse lähdin nyt tuohon mukaan, katsotaan, miten käy. Ja, kun lopetan tuon, niin pitä yrittää jotenkin soveltaa, mutta vatsa toimii. Kiva, kun lauantaina on Hinnin & Suvi-Tuulin yhteiset synttärit, niin juopa siinä sitten kahvia.

    VastaaPoista